talman historia

Talman nimestä

Talman rajoja ei ole merkitty karttoihin, ne ovat vain ihmisten ajatuksissa. Hallinnollisesti Talma on Martinkylää.

Henrik Tallgren, joka oli Sipoon nimismiehenä vuosina 1824 - 1856, hankki maaomaisuutta pitäjän eri osista, mm. Martinkylästä. Tuolloin kylän talot olivat kahta puolta Martinkylän purolaaksoa. Talojen peltoja, niittyjä ja metsiä riitti aina Tuusulan rajalle saakka.

Tallgren antoi muodostamalleen uudelle tilalle nimen Tallmo, joissakin kartoissa nimi on myös muodossa Tallgmo. Voidaan päätellä hänen käyttäneen sukunimeään tilan nimeä muodostaessaan. Tilan talouskeskus ja painopiste siirtyi vähitellen nykyiseen Talmaan. Porvoon radan valmistuessa asemapaikat piti myös nimetä ja nimi piti olla kahdella kielellä.
Seisakkeen nimeksi tuli Tallmo - Talma.

Jakaessaan omaisuuttaan Tallgren antoi tilan tyttärelleen ja tämä edelleen pojalleen, joka rakensi uuden kartanomaisen päärakennuksen 1800-luvun lopussa. Se näkyy palokunnan pihasta itään päin katsottaessa. Tila on ollut nykyisten omistajien hallussa vuodesta 1916. Se elää edelleen maataloudesta.

Talmalaisia luonnonrikkauksia

Kalkki

Kylänpääntie jatkuu Kalkkikalliontienä, joka päättyy Paippisiin rajoittuvaan metsäalueeseen. Siellä on useita kalkkikaivantoja, jotka ovat suurelta osin nyt täyttyneet vedellä. Perimätiedon mukaan suurin onkalo on niin suuri, että Sipoon vanha kirkko pystyisi siellä käännähtämään.

Alueelta on louhittu kalkkia jo 1800- luvulta lähtien kotitarpeiksi. Kun Saviolle perustettiin Suomen ensimmäinen sementtitehdas1869, tuotiin sen tarvitsema kalkki ensin hevosella Talmasta. Myöhemmin rakennettiin hevosvetoinen rautatie louhoksilta Talmankaaren varteen, missä kalkki poltettiin ja lastattiin rautatievaunuihin. Sipoon uuden kirkon työmaallekin toimitettiin sieltä 200 tynnyriä kalkkia. Kalkkikallion kalkki oli laadultaan hyvää, mutta esiintymä oli suppea. Niinpä sen vienti Saviolle päättyi. Sementtitehdaskin lopetti pian toimintansa. Kalkkirata seurasi Kylänpääntietä ja kiskoja voi vieläkin nähdä Keravanjoen kivisillan kaiteina.

Hiekka


Talman alue on osittain upean hiekkapatjan peitossa. On Hiekkamalmin alue ja Talmankaarta myötäilevä vyöhyke. Hiekkaa on otettu näihin päiviin saakka rakentamisen tarpeisiin. On tehty rauta- ja maanteitä, taloja ja tiiliä. Nyt monet kuopat ovat maisemoituneet itsestään.

Esimerkiksi Talman koulu on entisen hiekkakuopan pohjalla. Aluksi hiekkaa kuljetettiin tietenkin hevosilla, sittemmin autoilla. Kuoppaan. jossa nykyisin on talmalaisten luistinrata oli rakennettu asemalta pistoraide hiekan lastaamista varten.

Savi

Tiilen valmistamiselle savi on oleellinen. Nykyisen Semtun alueella toimi Fredsbacan/Rauhamäen tiilitehdas vuosina 1895 - 1920, joka siirtyi Ab Kervo Tegelbrukin omistukseen. Ab Terrakotta Oy toimi saman pistoradan varressa lähempänä asemaa vuodesta 1912. Tehdas Oy Tallma Fabriks Ab oli asemaa vastapäätä oman pistoraiteensa äärellä. Se aloitti toimintansa vuonna 1936 ja paloi vuonna 1957. Se teki tiilten lisäksi mm. kukkaruukkuja. Vanhoista talouksista saattaa vieläkin löytää ruukun, jonka pohjassa on teksti TALLMA.

Porvoon rata


Kun rautatie Helsingistä Hämeenlinnaan oli valmistunut 1862, tuli porvoolaisille kiire päästä mukaan. Hyvänä satamakaupunkina Porvoo jäisi huonoon asemaan, jos yhteydet rataverkkoon olisivat olemattomat. Valtio ei lähtenyt tukemaan, joten ratahanke jäi lähinnä kolmen porvoolaisen liikemiehen harteille.

Aluksi suunniteltiin pääteasemaksi Järvenpäätä, mutta päädyttiin Keravaan. Radan rakentamista kohtasivat monenlaiset vaikeudet; kiskot olivat kelvottomia, veturit myöhästyivät ja jo valmiiksi saatu ratapenger suistui jokeen Vekkoskella. Rata oli kuitenkin liikennöitävässä kunnossa vuoden 1874 lopussa. Seuraavana keväänä alkoi henkilöliikenne.

Yksityinen rautatie ei ollut kuitenkaan mikään hyvä liikeyritys. Vasta vuoden 1917 syksyllä, valtion otettua radan haltuunsa, se alkoi menestyä. Juna palveli paikallista väestöä. Nikkiästä lähdettyään sen pysähdyspaikat olivat: Martinkylä/Mårtensby, Isoniitty/Storäng, Uusimäki/Nybacka, Talma/Tallmo, Vanikko/Kallkärr, Jukola (sittemmin Ahjo) ja Koivula (tasoristeys ennen Keravaa). 1940- luvulla Nybacka ja Koivula jäivät pois.

Nikkilässä oli asemapäällikkö ja muuta henkilökuntaa, Martinkylässä ja Talmassa asemamies, Vanikossa oli vain kylmä asemakoppi, Isoniityssä ja Jukolassa pelkästään laiturit. Junavuoroja oli päivittäin useita kumpaankin suuntaan.

Ensimmäiset junat kulkivat Porvoon ja Helsingin väliä, sittemmin rungot liitettiin Keravalla pääradan juniin, myöhemmin tuli junan vaihto. Viimeisinä vuosina Porvoon radalla liikennöi kiskobussi "lättähattu". Kun matkustajaliikenne loppui keväällä 1981 jatkui tavaraliikenne vielä jonkin aikaa.

Nyt rata on sähköistetty, mutta säiliöjunat eivät kulje Porvooseen, vaan kääntyvät Nikkilän jälkeen Ollissa Sköldviikiin. Sen ratapihalla pystytään käsittelemään lähes kilometrin pituisia junia.

Vanha rata Ollista Porvooseen on Porvoon Museorautatieyhdistys r.y:n ylläpitämä ja sen palveluista voimme nauttia kesäisin astumalla lättähatun kyytiin.

Talman asema

Talman asema oli radan ja Talmantien risteyksessä. Punainen asemarakennus oli tien Keravan puolella ja Nikkilän puolella oli kivinen purkaus- ja lastauslaituri. Asemalla oli myös kaksi pistoraidetta. Toinen johti asemaa vastapäätä olevalle tiilitehtaalle ja toinen, pidempi, aina koulun takana olevalle hiekkakuopalle. Kun menet jääkiekkokaukalolle, ajat entistä ratapohjaa pitkin.

Talman asemalle oli mukava saapua, ympäristö oli siisti, samoin asemarakennus. Siinä oli pieni odotushuone, jota penkit reunustivat, talvisaikaan lämpöä toi pystyuuni. Sen toisella puolella oli ovi asemamiehen puolelle ja toisella puolella pieni ristikolla varustettu lippuluukku. Toisessa päädyssä oli varastotilaa matkatavaroita varten. Tavaroiden kuljettaminen rautateitse oli käytännöllistä.

Kun olit ostamassa lippua, pienen tulitikkulaatikon kokoisen pahvinpalaa, kuulit vaimean iskun, kun asemamies painoi koneellaan siihen päivämäärän. Junassa konduktööri sitten leimaisi lipun pihdeillään tekemällä siihen pienen kolon. Myöhemmin lippuihin tuli kääntöpuolelle mainoksia. Eräässäkin oli sukan kuva ja tekstissä kerrottiin, että sukka kestää, reikä sukassa on junailijan tekemä.

Junan saapuessa asemamies pysäytti sen punaisella lipullaan oikealle kohdalle laituria. Meistä matkustajista tuntui mukavalta, kun veturinkuljettajana oli joskus Talman oma kansalainen Martti Noranta. Konduktööri vihelsi pilliinsä tai heilutti vihreää lamppuaan ja matka voi alkaa.Joskus talviaamuna juna myöhästyi tai jäi kokonaan tulematta. Silloin tiedettiin, että Porvoon pässi oli juuttunut lumikinoksiin Kiialan aukeilla.

Postijuna saapuu

Aamupäivällä ennen kymmentä Keravalta tuleva juna toi postin Talmaan. Osuuskaupan hoitaja otti postisäkin vastaan konduktöörin vaunusta ja toi sen kauppaan avaamista ja jakamista varten. Sunnuntaisin kauppa ei ollut auki ja postin jako tapahtui ulkosalla. Talmaan tuli lehtiä joitakin kymmeniä ja pian ne oli jaettu. Jokainen hakija tunsi kaupanhoitajan nuotin nimien lausumisessa ja kun oma nimi mainittiin, ilmoitettiin paikalla olosta ja lehti kulki kädestä käteen vastaanottajalle. Jokainen siis tiesi mitä lehtiä kuhunkin taloon tuli. Tuonne Uusi-Suomi, tuonne Kansan Uutiset, tuonne Maaseudun Tulevaisuus, Sosialidemokraatti...

Jakamatta jääneet lehdet pistettiin laatikkoon, josta ne sai myöhemmin noutaa. Uudempi järjestelmä oli lokerikko myymälän seinässä, josta sai postin pyytää. Laatikkokantoon siirryttiin todennäköisesti 60-luvun alussa.

Talman oma postitalo

Palokunnantalon taakse ilmestyi eräänä päivän 80-luvun alussa siirrettävä parakki. Talma oli saanut oman postin ja oman pankin. Se tuntui hyvältä. Postin hoitajana toimi Sinikka Nieminen, joka paikkakuntalaisena pystyi auttamaan monessa asiassa. Posti oli auki päivittäin kello 8 - 12 ja 15 - 17. Toimintaa riitti runsaat kymmenen vuotta. Sen jälkeen Talman kioski ehti toimia toimi asiamiespostina ennen lopettamistaan.

Talman koulu - ensimmäinen kunnallinen suomenkielinen

Ruotsinkielinen kansakoulu aloitti Sipoossa vuonna 1869 tytöille tarkoitetulla yksityisellä koululla, kunta otti sen hoitaakseen kahdeksan vuotta myöhemmin. Suomenkielinen opetus alkoi Martinkylän ylemmässä yksityisessä kansakoulussa vuonna 1906. Hanketta oli ajamassa Talman kartanon isäntä Matti Jäppilä. Koulu toimi parin vuoden ajan vuokratiloissa kunnes sai oman rakennuksen. Anomuksista huolimatta kunta ei ottanut koulua omakseen ennen kuin 1930-luvulla. Koulu jatkaa Lukkarin kouluna Nikkilässä.

Sen sijaan kunta päätti perustaa oman kunnallisen suomenkielisen kansakoulun yksityisen rinnalle. Päätös Talman kansakoulun perustamisesta tehtiin 1908. Siitä kuitenkin
valitettiin, joten koulu oli valmis aloittamaan uudisrakennuksessa vasta syksyllä 1911. Opettajaksi oli valittu äidinkieleltään ruotsinkielinen Gerda Stenius, joka hoiti virkaa 40 vuotta. Hän toimi ainoana opettajana talvisodan jälkeistä evakkoaikaa lukuun ottamatta ja
tunsi oppilaat ja kyläläiset useammassa polvessa. Hänen tapansa pitää koulua vastasi eittämättä sen ajan vaatimuksia. Yksiopettajaista koulua käytiin useimmiten ns. supistetussa muodossa. "Alakoululaiset" (1 ja 2 lk.) kävivät koulussa syksyllä ja keväällä ja pitivät talven vapaata, jolloin "yläkoululaiset" (1, 2, 3 ja 4 lk.) olivat vuorossa. Samaan rakennukseen tuli myöhemmin myös ruotsinkielisten opetus ja sitä varten valmistui lisäsiipi vuonna 1919; sama, jossa talmalaiset käyvät äänestämässä (Martinkyläntie 485).

Vasta 1950-luvulle tultaessa tarvittiin lisää opettajia. Koulurakennuskin kävi ahtaaksi. Uusi koulu pohjustettiin entiseen hiekkakuoppaan (Satotalmantie 11). Rakennus otettiin käyttöön helmikuussa 1955. Samana vuonna astui virkaan pitkäaikaiseksi johtajaksi Antti Nikulainen. Seuraavana vuonna koulu tuli neliopettajaiseksi ja taas oli ahtautta. Monien kamppailujen
jälkeen saatiin lisärakennus. Samaan pihapiiriin valmistui punatiilinen uudisrakennus syksyksi 1964. Kaksi vuotta myöhemmin koulu oli jo kuusiopettajainen.

Vuosien mittaan koulun suojissa ovat toimineet, niin apukoulu, tarkkailuluokka kuin kirjastokin. Koulupiirin rajoja on venytelty sekä Martinkylän että Honkalan suunnilla. Koulu on ollut kyläläisten tärkeä kokoontumispaikka ja koulun opettajat ovat tehneet ansiokkaan päivätyön ei pelkästään oppilaiden vaan koko kylän hyväksi. He ovat olleet kiinnostuneita mm. kunnallispolitiikasta Sipoon suomalaisten riveissä, yhdistystoiminnasta mm. Punaisessa Ristissä ja urheilusta. Hiihdossa ja lentopallossa talmalaiset ovat erityisesti menestyneet.


Viimeisen peruskorjauksen yhteydessä vuonna 1999 saatiin liikuntasali ja uudet ruokailutilat ja rakennukset yhdistettiin kokonaisuudeksi saman katon alle. Koulun sivut:www.sipoo.fi/talma

Oheinen kuva on Salme Laineen, o.s. Nordman, luokkakuva vuodelta 1937. Opettaja Gerda Stenius on kolmannessa rivissä äärimmäisenä oikealla.

Kauppojen Talma

Talmassa on ollut kauppoja lähinnä kahdessa kohtaa; ensinnäkin nykyisen koulun lähellä, toiseksi rautatieaseman luona. Ennen kävelymatka ratkaisi asemien. koulujen ja kauppojen sijainnin. Sittemminmittana oli polkupyörä kantama ja sen jälkeen autoetäisyys ja nyt olemme menossa kohti maailmanlaajuisia verkkokauppoja internetin välityksellä.


Martinkyläntie 30

Karl August Enholm alkoi pitää kauppaliikettä talossa vuonna 1914 jatkaen aina 1940-luvun alkupuolelle. Alun alkaen kauppa lienee ollut tärkeä läheisen tiilitehtaan työntekijöille. Muutaman välivuoden jälkeen, vuonna 1947, avasivat Alvar ja Börje Skoqster kiinteistössä Talman Siirtomaatavarakaupan, Tallmo Kolonialvaruaffär. Se jatkoi vuoteen 1953,
jolloin liikkeenharjoittajaksi tulivat Riennot. Heidän hallussaan kauppa oli vuoteen 1964. Tämän jälkeen kauppiaina jatkoivat Sakit, jotka pitivät kauppaa vuoteen 1976 saakka, jolloin toiminta kiinteistössä loppui. Kaupan sisätiloissa oli tehty muutoksia vastaamaan ajan vaatimuksia
kaupan pidossa. Nykyisin talo on yksityisasuntona ja esim. maantienpuoleinen kaupan
sisäänkäynti eteisineen on poistettu.

Talmantie 414

Mäellä aseman vieressä aloitti Sipoon Osuuskaupan sivuliike vuonna1920. Se toimi vuoteen 1928 saakka ja avattiin uudelleen 1947, kunnes toiminta lakkasi vuonna 1979. Tuona väliaikana rakennuksessa toimi K. G. Olanderin siirtomaatavarakauppa. Myös tässä rakennuksessa tehtiin useita ajan vaatimia muutoksia. Esim. lihaosasto oli sijoitettu talon kellariin, jonne oli sisäänpääsy tien puoleisesta matalasta ovesta - nykymielessä uskomaton ajatus. Tänä päivänä rakennus on yksityisasunto.

1930-luvulla Göran Less myi pakattua siirtomaatavaraa Rosenbergin
takahuoneessa.

Lähde: Odin Sjöholm: Handel och handelsmän i Sibbo, 2001

Martinkyläntie 64

Seuraavan kaupallisen ilon kyläläisille tarjosi Talman kioski, pieni mutta pippurinen toimipiste maantien ja hiekkakuopan puristuksessa. Toiminta alkoi 1978 ja se saavutti heti kyläläisten suosion. Aluksi se oli todellinen kioski, mutta laajennuksen jälkeen asiakkaat mahtuivat
itse rakennukseen. Kioski lopetti toimintansa 90-luvun puolivälissä. Kauppiaina toimivat mm. kahdetkin Vainiot (1978 - 84, 1984 - 90) ja Hiltuset.